Säkyläläisille Alex Nurmelle ja Oskari Metsäpurolle vuoden nuori satakuntalainen -palkinto

16.1.2026

Säkylän kunta myönsi vuonna 2025 ensimmäistä kertaa kesäyrittäjyystukea nuorille. Tuolloin 16-vuotias Alex Nurmi haki tuke Aasin churrot -nimisen 4H-yrityksen perustamiseen. Aasin churroista tuli kahden veljeksen herkkuyritys rakkaudesta Espanjassa nautittuihin herkkuihin, joita veljekset halusivat saada myös Säkylään. Nurmen lisäksi yirttäjänä on toiminut myös hänen kolme vuotta nuorempi veljensä Oskari Metsäpuro.

Aasin churrot on opettanut nuorille yrittäjille normaaleja yritystoimia. Se on vaatinut hyvän liikeidean lisäksi investointeja kalustoon, aktiivista markkinointia ja osallistumista tapahtumiin, joissa myös potentiaaliset asiakkaat ovat. Erityisen ansiokasta on nuorten kesäyrittäjien yhteistyö paikallisen yrityksen kanssa. Kolvaan kalan keäslauantaisen fish&chips -myynnin rinnalle kesäyrittäjät Alex ja Oskari toivat myytäväksi omia churrojaan. Aasin churrot menestyi kesän aikana hyvin ja keräsi yrityksenä lähes 4000 euron liikevaihdon. Toimintaa on tarkoitus jatkaa.

Alex Nurmi ja Oskari Metsäpuro ovat esimerkillään osoittaneet, miten rohkealla asenteella, aktiivisuudella ja yritteliäisyydellä voi synnyttää uutta, kannattavaa yritystoimintaa ja siten myös monipuolistaa kunnan palvelutarjontaa. He ovat hyviä esimerkkejä nuorille oman työllistämisen mahdollisuudesta. Aasin churrot -yritystarina lisää yrittäjyysmaakunnassa myös nuorten kiinnostusta yrittäjyyteen.

Nuori satakuntalainen -palkinnon saaja voi olla 13 – 19 -vuotias nuori henkilö tai nuoria edustava yhteisö. Kriteerinä on taiteeseen, kulttuuriin, liikuntaan, opiskeluun, työelämään tai muuhun kunnostautumiseen liittyvä teko, jolla on ollut paikallista tai laajempaa merkitystä.

Video siitä kun pojille kerrottiin palkinnosta. Palkinto jaettiin perjantaina 16.1. Satakunnan vuosijuhlassa.