Nuorisovaltuusto on kunnanhallituksen asettama lakisääteinen vaikuttamistoimielin, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia Säkylässä. Nuorisovaltuusto toimii säkyläläisten nuorten äänenä edistäen nuorten näkökulmien huomioimista kunnan päätöksenteossa. Toiminta tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen sekä kokous- ja neuvottelutaitojen kehittämiseen. Nuorisovaltuusto järjestää lisäksi erilaisia tapahtumia ja kampanjoita, joilla se innostaa nuoria mukaan vaikuttamistoimintaan.
Nuorisovaltuuston nykyinen kokoonpano on aloittanut toimintansa syksyllä 2025. Mukaan voivat liittyä kaikki 13–29-vuotiaat säkyläläiset nuoret, jotka haluavat edistää ikäryhmänsä asioita yhdessä muiden kanssa.
Nuorisovaltuuston kokoonpano toimikaudella 2025-2027:
Bertolotto Ada
Haanpää Niklas
Malkakorpi Melina
Mylläri Eliisa
Orre Veera
Pelkonen Emma
Pelkonen Laura
Sabell Melina
Nuorisovaltuuston yhteyshenkilönä ja ohjaajana toimii nuorisotyöntekijä Iiro Sillanpää. Häneen voi olla yhteydessä kaikissa nuorisovaltuustoa koskevissa asioissa (puh. 044 457 5323 / iiro.sillanpaa@sakyla.fi).
Nuorisovaltuuston kokousmuistiot
Säkylän nuorisovaltuusto sosiaalisessa mediassa:
Facebook: Säkylän Nuva
Instagram: nuva_sakyla