Uuden rakennuspaikan muodostaminen suunnittelutarvealueelle edellyttää suunnittelutarveharkintaa ja sijoittamisen edellytykset voidaan ratkaista erillispäätöksenä ennen rakentamisluvan (toteuttamislupa) hakemista hakijan niin pyytäessä. Päätös tunnetaan 1.1.2025 alkaen nimellä sijoittamislupa (maankäyttö- ja rakennuslain aikana kyseessä oli suunnittelutarveratkaisu).
Suunnittelutarvealueita ovat pääasiassa yleiskaava-alueet, joissa ei ole määräystä käyttää kaavaa rakentamisluvan perusteena. Tällöin sijoittamisen edellytykset tutkittava rakentamisluvan yhteydessä tai erillisellä sijoittamisluvalla.
Myös yksittäinen laaja kohde, jolla on vaikutuksia ympäristöön tai hanke aiheuttaa tarvetta maankäytön suunnitteluun edellyttää yleensä sijoittamisen edellytysten tutkimista sijoittamisluvalla.
Ennen sijoittamisen edellytysten ratkaisua erilispäätöksellä pyydetään yleensä kaavoitustoimen lausunto. Tarpeen vaatiessa pyydetään muitakin lausuntoja.
Sijoittamisen edellytykset ratkaistaan rakentamislain mukaisesti pääsääntöisesti rakentamisluvan yhteydessä. Jos sijoittamisen edellytykset ovat epävarmat, suosituksena on sijoittamisen edellytysten ratkaiseminen erillispäätöksenä, jotta suunnittelutyö ei mene hukkaan mikäli sijoittamiselle ei olisikaan edellytyksiä.
Erillispäätöksenä tehtävä sijoittamislupapäätös on voimassa enintään 2 vuotta, jona aikana hankkeelle on haettava rakentamislupa (toteuttamislupa). Sijoittamislupa ei itsessään oikeuta rakentamiseen vaan rakentamisluvan hakemiseen.
Sijoittamislupaa ei tarvita, jos kyseessä on ennestään olevaan rakennuspaikkaan tai maanviljelystilaan kuuluvan talousrakennuksen rakentaminen tai asunnon laajentaminen suunnittelutarvealueella.
Hakemukset Huittisissa
Sijoittamislupaa haetaan sähköisen palvelun kautta (Lupapiste). Erillispäätökset sijoittamisesta päättää Huittisten kaupungin toimivaltainen viranomainen.
Viranhaltijapäätöksissä sijoittamislupien käsittelyaika on yleensä enintään yksi kuukausi.
Hakemukset Eurassa ja Säkylässä
Sijoittamislupaa haetaan sähköisen palvelun kautta (Lupapiste). Sijoittamisluvat ratkaisee Euran ja Säkylän alueella Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta.
Pientalojen osalta sijoittamisluvat suunnittelutarvealueilla Eurassa ja Säkylässä päättää rakennustarkastaja, käsittelyaika on yleensä enintään yksi kuukausi.
Käsittelyaika isompien kuin pientalohankkeiden sijoittamisluville on ympäristölautakunnassa noin 1-2 kuukautta riippuen hakemuksen saapumisajankohdasta ja saadaanko käsittelyn edellyttämät seuraavaan mahdolliseen kokoukseen mennessä.
Sijoittamislupahakemukseen tarvitaan seuraavat liitteet :
- Ote asemakaavasta tai pohjakartasta mittakaavassa 1:2 000, milloin sellainen on saatavissa. Ellei edellä kerrottua karttaa ole, tulee hakemukseen liittää otteet peruskartasta mittakaavassa 1:10 000 tai 1:20 000. Otteet saa esim. maanmittauslaitoksen karttapaikasta.
- Asemapiirros mittakaavassa 1:500 tai 1:200 . Hankkeen sijainti, jätevesien käsittely yms. on syytä jo miettiä tarkemmin ja esittää piirroksessa. Asemapiirroksessa esitetään rakentamisluvan asemapiirroksen mukaiset asiat.
- Selvitys rakennuspaikan hallinnasta yhtenä kappaleena (kauppakirja tai lainhuudatustodistus).
- Naapurien kuulemiset hankkeesta. Pääsääntöisesti hakija hankkii suostumukset. Ympäristötoimisto kuulee tarpeen mukaan naapureita hakijan laskuun taksan mukaisin hinnoin mikäli kuuleminen on kokonaan tai osittain suorittamatta.
Päivitetty 31.12.202