
Säkylän sivistyslautakunta on päättänyt myöntää toimintarahan uudenlaisen kulttuuritapahtuman tai -teon toteuttamiseen. Toimintarahan avulla tavoitellaan uusia ja innovatiivisia kulttuuritapahtumia ja -tekoja laajalle yleisölle ja siten monipuolistetaan kunnan alueen kulttuuritoimintaa sekä lisätään yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.
Kulttuurikipinä – ideoista elämyksiksi -ideointikilpailuun voivat ilmoittautua yhdistykset, yksityiset henkilöt tai yritykset. Avustusten yhteismäärä on n. 5 000 eur, joka jaetaan 1-3 idealle. Ensimmäisessä vaiheessa toimijat pääsevät kertomaan pääkohdat uudesta kulttuuritapahtuman tai -teoksen ideasta vastaamalla oheiseen kyselyyn 1.4. mennessä: https://link.webropol.com/s/kulttuurikipina2025
Kuntalaiset pääsevät äänestämään toimintarahan kriteerit täyttävistä ideoista mieluisimman äänestyksessä, joka on avoinna 2.-8.4.2025. Äänestyksen tulos otetaan huomioon, kun sivistyslautakunta tekee päätöksen avustuksen käytöstä huhtikuun kokouksessaan.
Ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella voidaan arvioida, toteutetaanko samankaltainen ideointikilpailu jatkossakin.
Toimintarahan saamisen edellytykset ovat:
- Idea tuo jotain uutta Säkylän kulttuuritarjontaan esim. uuden tapahtuman tai kulttuuriteon.
- Tapahtuman tai toiminnan tulee fyysisesti tapahtua Säkylän kunnan alueella.
- Toimintaraha voidaan myöntää yhdistykselle, toimintaryhmälle, yksityiselle henkilölle tai yrittäjälle.
- Toiminta voi olla kertaluontoista tai pitkäkestoisempaa.
- Tapahtumiin tulee olla avoin osallistumismahdollisuus kaikille.
- Tapahtuma toteutetaan vuoden 2025 aikana.
- Toimintarahan saamisen edellytyksenä on, että ideasta on laadittu suunnitelma, joka sisältää mm. tapahtuman ohjelman, tapahtuman tulo- ja menoarvion sekä suunnitelman tiedotuksesta.
- Toiminta-avustusta ei ole tarkoitettu yhdistyksen tai ryhmän perustoimintoihin, välinehankintoihin tai matka-avustuksiin. Osana kustannuksia voi kuitenkin olla esim. esiintyjien matkakorvauksia tapahtumapaikalle Säkylään.
Tule mukaan toteuttamaan uutta!