Satakunnan koronavirusepidemiatilanne ja suositukset 26.11.2020

27.11.2020

Linkki SatKS:n sivuille: https://www.satasairaala.fi/koronavirus-covid-19

Alueelliset suositukset

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä totesi koko Satakunnan olevan nyt kiihtymisvaiheessa. Päätös perustuu kokonaisarvioon. Pelkän ilmaantuvuusluvun perusteella Rauman voitaisiin ajatella lähestyvän leviämisvaihetta, mutta tartunnat ovat olleet hyvin jäljitettävissä ja tartunnan lähde tiedetään 86 %:ssa tapauksista. Rauman ilmaantuvuuslukua nostaa kaksi perhepiirissä ja ystävien kesken levinnyttä tartuntaketjua. Positiivisten näytteiden osuus koko Satakunnassa on matala 0,6 % ja näytteiden oton aktiivisuus on hyvä.

Alueellista maskisuositusta edelleen kiristetään. Alueellinen työryhmä suosittelee vakavasti suu-nenäsuojuksen laajaa käyttöä koko Satakuntaan THL:n kiihtymisvaiheen suosituksen mukaisesti. Laajennetaan suositus koskemaan myös toisen asteen oppilaitosten henkilöstöä ja oppilaita (lukiot, ammattioppilaitokset, ammattikorkeakoulu), sekä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilökuntaa. Niissä oppilaitoksissa, joissa yläkoulu on toisen asteen oppilaitoksen yhteydessä, suositus koskee myös yläkoulun oppilaita. Varhaiskasvatuksessa maskin voi korvata visiirillä. Suositus tulee voimaan 30.11.2020.

Kasvomaskien käyttösuositus Satakunnan alueella

Suositus kokoontumisrajoituksesta yksityistilaisuuksissa

Suositusta yksityistilaisuuksien kokoontumisrajoituksista kiristetään (Ohje koskee myös ylioppilasjuhlien ja pikkujoulujen järjestämistä)

• Suositellaan, että yli 20 henkilön sisätiloissa pidettäviä yksityistilaisuuksia ei järjestettäisi eikä niihin osallistuttaisi.
• Lisäksi suositellaan, että leviämisvaiheen alueilta saapuvien vieraiden kutsumisessa tulee käyttää harkintaa.
• Samoin suositellaan, että työyhteisöjen tilaisuuksien järjestämisessä tulee käyttää erityistä harkintaa ja pyrkiä rajaamaan sisätiloissa pidettäviin tilaisuuksiin työyhteisöjen henkilöitä enintään 5 samaan tilaisuuteen.
• Myös yksityisisä tilaisuuksissa tulee käyttää suu-nenäsuojusta, mikäli turvaetäisyyksien pito ei onnistu.

Suositus oppilaitoksille ylioppilasjuhlien järjestämiseksi
Oppilaitosten järjestämät ylioppilasjuhlat tulee järjestää turvavälit ja hygieniaohjeet huomioiden, osallistujat on hyvä rajata ylioppilaisiin, henkilökuntaan ja esiintyjiin. Maskisuositus on voimassa myös ylioppilasjuhlissa.

Suositus harrastustoimintaan
Harrastustoiminnassa suositellaan joukkueurheilun ja kontaktilajien kilpailutoiminnan rajaamista vain omalle alueelle. Rajoitus ei koske yksilö- tai ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa sekä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.

Muistutetaan, että harrastuksissa huomioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeet hygieniasuosituksista ja turvaväleistä (Kuuntele).

Harrastustoiminnassa ja julkisten tilojen käytössä on huolehdittava, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Suositus matkustamisen välttämisestä
Matkustamisen osalta suositellaan välttämään tarpeetonta matkustamista leviämisvaiheen maakuntiin.

Suositus etätyöstä
Valtioneuvosto suosittelee, että julkisen sektorin työtekijät työskentelisivät etätyössä mahdollisimman laajasti, jos työtehtävät sen mahdollistavat.

Valtioneuvosto suosittelee vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille. Lähi- ja etätyön yhteensovittamisen arviointi tapahtuu työpaikoilla. Lisäksi työpaikoilla tulee edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Etätyötä suositellaan myös Satakunnassa lisättäväksi valtioneuvoston ohjeiston mukaisesti.

22.10.2020 Lounais-Suomen AVI uudisti ohjeiston yli 50 hengen yleisötilaisuuksiin, ohjeisto pysyy marraskuussa ennallaan.

Satakunnassa yli 50 henkilön yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on edelleen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia tartuntatautitilanteen pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi. Joulukuuta koskee siis sama kokoontumisrajoitus kuin marraskuuta.

Koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 25.11.2020 päättänyt, että Satakunnassa yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi jatkossakin järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa silloin, kun tapahtumajärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden.

Tapahtuman turvallisuus varmistetaan noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi

Mitä epidemian vaihe tarkoittaa ja mitkä ovat toimenpiteet(Kuuntele)

Toimintasuunnitelma hybridistrategian mukaisten suositusten ja rajoitusten toteuttamiseen

Matkustusohjeisto

THL:n ohjeistus Matkustaminen ja koronaviruspandemia

Muistutamme, että tartuntatautiviranomaisten määräämää karanteenia ei voi lyhentää 72 tunnin välein otetuilla näytteillä, kuten matkustusohjeessa on mainittu.

Riskiryhmien parissa tehtävä potilas- ja asiakastyö
Terveyden- ja sosiaalihuollossa työskentelevä henkilö ei voi palata ilman varotoimia riskiryhmien parissa tehtävään potilas- ja asiakastyöhön 72 tunnin kohdalla otetun näytteen avulla.