Kategoria: Kulttuuri

Avoin tehtävä: Erikoiskirjastovirkailija 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan

5.5.2026

Säkylän kunnassa on haettavana erikoiskirjastovirkailijan tehtävä 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.  Erikoiskirjastovirkailijan tehtävään kuuluu sekä kirjastovirkailijan että kulttuuritoimen tehtäviä. Pääpaino on lapsille ja nuorille suunnatussa lukemista edistävässä työssä, kirjaston kokoelmatyössä ja kaikenikäisten asiakaspalvelussa. Kulttuurityöntekijänä osallistut kunnan kulttuuripalvelujen kehittämiseen, suunnitteluun ja toteutukseen. Tehtäviisi kuuluvat erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen, yhteistyö paikallisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa sekä kulttuurikasvatuksen edistäminen. Osallistut myös kirjasto- ja kulttuuripalvelujen viestintään ja markkinointiin sekä tapahtumien… Lue lisää »

Raija Ääri on Säkyläläinen kulttuuritoimija 2025

13.3.2026

Säkylän kulttuuritoiminta nojaa vahvasti paikallisten kulttuuritoimijoiden varaan. Tunnustukseksi ja kannustukseksi näille toimijoille Säkylän sivistyslautakunta on päättänyt ottaa käyttöön vuosittaisen käytännön kulttuuritoimijan palkitsemista. Tunnustus on tarkoitettu aktiivisen kulttuuritoimijan huomioimiseen ja sen tarkoituksena on osoittaa arvostusta tärkeälle työlle ja innostaa kaikkia kuntalaisia mukaan tekemään kulttuuria eri muodoissa. Säkyläläiset yhdistykset ja kuntalaiset ovat voineet ehdottaa palkittavaa henkilöä tai… Lue lisää »

Kulttuurikipinää Säkylään!

27.2.2026

Paikalliset yhdistykset, yksityiset henkilöt tai yritykset ovat voineet alkuvuoden aikana ehdottaa uutta kulttuuritapahtumaa tai -teosta ja nyt kuntalaiset voivat äänestää näistä toimintarahan kriteerit täyttävistä ehdotuksista mieluisimman toteutukseen! Säkylän sivistyslautakunnan myöntämän toimintarahan avulla tavoitellaan uusia ja innovatiivisia kulttuuritapahtumia ja -tekoja laajalle yleisölle Säkylään ja siten monipuolistetaan kunnan alueen kulttuuritoimintaa sekä lisätään yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Äänestys oli… Lue lisää »

Säkyläläisen kulttuuritoimijan palkitseminen 2025

15.1.2026

Säkylän kulttuuritoiminta nojaa vahvasti paikallisten kulttuuritoimijoiden varaan. Näiden kulttuuritoimijoiden tunnustukseksi ja kannustukseksi Säkylän sivistyslautakunta palkitsee vuosittain säkyläläisen kulttuuritoimijan tai -henkilön. Tunnustus on tarkoitettu aktiivisen kulttuuritoimijan huomioimiseen ja sen tarkoituksena on osoittaa arvostusta tärkeälle työlle ja innostaa kaikkia kuntalaisia mukaan tekemään kulttuuria eri muodoissa. Katso lisätiedot täältä. Yhdistykset ja kuntalaiset voivat ehdottaa palkittavaa henkilöä tai toimijaa… Lue lisää »

Kulttuurikipinää! Ehdota uutta tai uudistettua kulttuuritapahtumaa tai -tekoa 22.2.2026 mennessä

16.12.2025

Säkylän sivistyslautakunta myöntää toimintarahan uudenlaisen tai uudistetun kulttuuritapahtuman tai -teon toteuttamiseen. Toimintarahan avulla tavoitellaan uusia ja innovatiivisia kulttuuritapahtumia ja -tekoja laajalle yleisölle ja siten monipuolistetaan kunnan alueen kulttuuritoimintaa sekä lisätään yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Toimintarahaa voi käyttää tapahtuman edellyttämiin palveluihin (esim. esitys, tiedottaminen, tekniikka) tai raha voi olla korvaus kulttuuriteon ideasta ja toteutuksesta hakijalle. Toimintaraha voi olla… Lue lisää »

Tapahtumakalenteri muuttuu Satakunta Events -kalenteriksi

1.7.2025

Säkylän kunnan nettisivujen Tapahtumakalenterin tekninen toteutus vaihdetaan hyödyntämään Satakunta Events -kalenteria kesästä 2025 alkaen. Jatkossa tapahtumatiedot tulee syöttää Satakunta Events -kalenteriin ja tapahtumat näkyvät kaikissa halutuissa paikoissa. Visit Säkylä -sivuston tapahtumakalenteri hyödyntää jo Satakunta Eventsiä. Oheisesta linkistä löydät lisätietoa kalenterista ja pääset katsomaan kalenteriin nyt jo kirjattuja tapahtumia. Sivuilta pääset myös rekisteröitymään tapahtumien syöttäjäksi. Linkki… Lue lisää »

Vuoden kotiseutuyhdistys -tunnustus Lallin laitumille Köyliöön

17.6.2024

Köyliö-seuran jäsentyö saa erityistä kiitosta Kotiseutuliitolta Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Köyliö-seuran Vuoden kotiseutuyhdistykseksi. Liiton perusteluissa todetaan, että Köyliö-seura on aktiivinen ja monipuolista kotiseututyötä tekevä yhdistys. Seura toimii hyvässä yhteistyössä Köyliön kyläyhdistysten, eri järjestöjen, seurakunnan ja Säkylän kunnan kanssa. Yhteistyöllä saavutetaan paljon etuja esimerkiksi lukuisien tilaisuuksien järjestämisessä. Seuralla on laaja julkaisutoiminta, yhteensä 18 teosta, yli 4… Lue lisää »

Säkylän kansalaisopiston kevään 2024 kurssit

4.12.2023

Kansalaisopistomme kevään kurssit on julkaistu opiston nettisivuilla www.opistopalvelut.fi/sakylankansalaisopisto. Tervetuloa tutustumaan kevätkauden uusiin kursseihin ja ilmoittautumaan ma 18.12. klo 10.00 alkaen! Syksyllä julkaistuille kursseille voit ilmoittautua jo nyt. Kevään uunituore opinto-opas jaellaan säkyläläisiin kotitalouksiin ke 13.12. alkaen.