Liikuntaneuvonnan alkukartoituskysely on päättynyt

4.8.2025

Liikuntaneuvonnan alkukartoituskysely oli avoinna 26.5.-30.6.2025 välisen ajan. Kyselyyn saatiin saatiin yhteensä 86 vastausta – 81 verkon kautta ja 5 Säkylän Apteekin 100-vuotisjuhlissa. Kyselyyn yhteystietonsa jättäneiden kesken arvottiin kaksi ProfiGymMat®-voimistelumattoa. Voittajiin on oltu yhteydessä palkintojen toimittamiseksi. Kiitämme kaikkia kyselyyn osallistujia aktiivisuudestanne ja onnittelut arvonnan voittajille!

Vastausten perusteella saatiin arvokasta tietoa elokuussa käynnistyvän liikuntaneuvonnan pilottivaiheen suunnittelun ja kehittämisen tueksi. Yli puolet vastaajista (51 %) koki, ettei liiku terveytensä kannalta riittävästi. Suurimmiksi esteiksi nousivat ajanpuute sekä tuen tai liikuntakaverin puute. Toisaalta lähes yhtä moni (49 %) koki liikkuvansa riittävästi. Liikkumisen motiiveina korostuivat oman terveyden edistäminen, mielen hyvinvointi ja kunnon koheneminen. Myös liikunnan terveysvaikutukset, virkistäytyminen ja mieluisan lajin harrastaminen koettiin tärkeiksi.

Vastaajat toivoivat liikuntaneuvonnalta erityisesti tukea kokonaisvaltaiseen elintapamuutokseen, mahdollisuuksia lajikokeiluihin, kuntotestausta sekä konkreettisen liikuntasuunnitelman laatimista. Yksilömuotoinen neuvonta kiinnosti enemmistöä, ja digitaaliset mittarit nähtiin hyödyllisinä liikunnan lisäämisessä.

Kuntalaisten toiveisiin vastataan tarjoamalla sekä yksilö- että ryhmämuotoista liikuntaneuvontaa. Asiakkaiden käyttöön on hankittu Polarin aktiivisuusrannekkeita harjoittelun ja seurannan tueksi. Liikuntaneuvontaan voi hakeutua täyttämällä yhteydenottolomakkeen tai ottamalla suoraan yhteyttä liikuntaneuvojaan joko puhelimitse 044 457 5200 tai sähköpostitse emmi.niiranen@sakyla.fi.

Lisäksi Säkylähallilla järjestetään 4.9.2025 avoin ja maksuton kuntotestaustapahtuma kaikille terveyskunnostaan kiinnostuneille. Testaa lihasvoimasi, kestävyyskuntosi ja kehonkoostumuksesi helposti ja hikoilematta – ilmoittaudu mukaan linkin kautta: https://www.ilmarix.fi/ilmari/liikupro.nsf/lhilmo?openform&id=28A7F167594591D0C2258CAC00216252. Tapahtuma ei velvoita osallistumaan liikuntaneuvontaan, mutta paikan päällä voit varata ajan ensikäynnille.