Tulppa-ryhmä

Tulppa ryhmäkuntoutusta on tarkoitettu sepelvaltimotautipotilaille, lieviä aivoverenkiertohäiriöitä sairastaville, tyypin 2 diabeetikoille ja niille, joilla on valtimosairauden riskitekijöitä. Kuntoutus ehkäisee sairauden pahenemista ja uusia sairauskohtauksia.

Kuntoutusryhmistä saa tietoa ja elintapaohjausta sekä opetusta itsehoitoon, erityisesti ravitsemukseen ja liikunnan harrastamiseen. Ryhmässä osallistuja saa tukea ohjaajilta ja muilta sairastuneilta.

Tulppa-kuntoutuksella pyritään ensisijaisesti tukemaan osallistujan kuntoutumista ja elämäntapamuutosta. Ryhmässä käsitellään sairastumiseen, toipumiseen ja hoitoon liittyviä tekijöitä. Tavoitteena on, että kuntoutuja tunnistaa oman terveytensä ja hyvinvointinsa avaintekijöitä ja löytää keinoja, jotka tukevat muutoksessa. Lisäksi pyritään lievittämään sairauden mukanaan tuomaa pelkoa ja ahdistusta sekä puuttumaan ajoissa masentuneisuuteen. Ryhmässä saa voimavaroja sairauden kanssa elämiseen. Ryhmässä toteutuu myös vertaistuki ja tapaa samassa elämäntilanteessa olevia vertaisi.

Terveydenhuollon ammattihenkilöt ohjaavat ryhmiä. Kuntoutusryhmään mahtuu kerrallaan noin 10 kuntoutujaa. Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti kerran viikossa 8-10 viikon ajan. Sen jälkeen järjestetään seurantatapaaminen puolen vuoden ja vuoden kuluttua. Ryhmä kokoontuu yhteensä 10-12 kertaa.

Ryhmästä peritään 3.50€/kerta

Tiedustelut kuntoutusryhmien alkamisajoista:

Sairaanhoitaja, Tulppa-ohjaaja/sydänyhteyshenkilö:  Marjo Niemi, p. 044 457 5224

Fysioterapeutti, Tulppa-ohjaaja: Suvi Vainikkala, p. 044 457 5242