
- Tämä tapahtuma on mennyt.
Eenokki Cruise & Rock’18
14.7.2018 klo 15:00 – 21:00
Tapahtuma navigointi
Eenokki Cruise&Rock – tapahtuma järjestetään jo viidettä kertaa 14.7.2018. Tapahtuma on vuosien saatossa kasvanut ja alkanut kiinnostamaan myös lähialueiden ulkopuolella. Tästä syystä tapahtuman aloitus on S-Marketin parkkialueella. Viime vuonna Säkylän torille saapui parisen sataa ajoneuvoa. Päivän mittaan tapahtumaan osallistui arvion mukaan lähes 1500 henkilöä. Juhlavuoden kunniaksi myös S-Marketilla kuullaan elävää musiikkia. Kokoontumisessa riittää varmasti koettavaa. Saattaa olla, että joukossa voi olla autoharvinaisuuksia, joita ei joka päivä tule vastaan. Autoihin pääsee tutustumaan myös cruising – reitin varrella.
Reitti kulkee: Säkylä – Pyhäkärventie – Rantatie – Sivarinkuja – Kirkkosaari(Köyliö) – Eura (Keskusta) – Rantatie – Eenokki. Juhlavuosi ei kuitenkaan muuta tapahtuman perinteistä päivän ohjelmaa. Aiempien vuosien malliin kokoontuminen alkaa klo 15 ja noin 40 kilometrin cruising satakuntalaismaisemissa alkaa klo 16. Cruising päättyy Eenokille noin klo 17-17.30.
Järjestäjän onneksi harvakseltaan keikkaileva THE HOUSEWRECKERS esiintyy Eenokilla. Tämä kertonee jotain sen puolesta, millaisen arvostuksen tapahtuma on saanut myös pitkän linjan muusikoiden keskuudessa. The Housewreckers on osa suomalaista rockabilly–historiaa, joka ei selittelyjä kaipaa, vaan täytyy kokea paikan päällä.
Toisenkin esiintyjän kohdalla järjestäjää kohtasi onni, kun paikallisestikin tuttu THE GRAMMERS saatiin juhlavuoden kunniaksi rokkaamaan Eenokin lavalle. Tästä ei kesäillan musiikkikattaus parane.
Tuttuun tapaan Eenokilta löytyy maittavaa ruokaa ja myyntikojuja, joista voi löytää vaikka mitä yllätyksiä. Lapset ovat edelleen tervetulleita tapahtumaan: alle 12 – vuotiaat pääsevät Eenokille ilmaiseksi. Lapsille ohjelmaa järjestää MLL:n Säkylän yhdistys.
Eenokin sisäänpääsyrannekkeita myydään tuttuun tapaan jo kokoontumisen aikana. Cruisingiin osallistujien kannattaa ostaa rannekkeensa (10€) kokoontumisen aikana S-Marketin parkkipaikalta. Se helpottaa ruuhkaa Eenokin portilla ja varmistaa sujuvamman sisäänajon. Eenokilla rannekeiden myynti alkaa klo 16.30.
Ilman harrasteajoneuvoa saapuvia tapahtumavieraita kehotetaan saapumaan Eenokille pyörillä, kävelen tai kimppakyydeillä, sillä tapahtuma-alueen paikoitusmahdollisuudet ovat rajalliset. Eenokin hiekkakentälle pääsevät vain harrasteajoneuvot. Maksuvälineenä käy varmimmin käteinen.
Tapahtuman ilmoittelua voi seurata Eenokki Cruise&Rock 2018 – Facebook –sivuilla. Eenokki Cruise&Rock – yhteisösivulta Facebookista löytyy yhdistyksen keräämää Eenokin historiaa, joka on sidoksissa tapahtuman teemaan.
Tapahtumakalenterin kautta ilmoitetut tapahtumat hyväksytään sivuston ylläpitäjän toimesta ennen julkaisua. Mikäli ilmoittamasi tapahtuma ei näy Tapahtumakalenterissa, ota yhteys hallintopalvelusihteeri Sini Rekolaan, sini.rekola@sakyla.fi tai puh. 044 732 8101.