Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Satakunnan sairaanhoitopiiri ovat päivittäneet ohjeitaan koronavirustilanteeseen liittyen.
Suomessa on tällä hetkellä todettu n. 450 koronavirusinfektiota, joista suurin osa on matkailijoiden mukana tulleita COVID-19 tartuntoja ja niiden jatkotartuntoja. Tapauksista valtaosa, noin 80 – 90 % on ollut lieviä ja voidaan hoitaa kotona. Noin 10 – 20 % tapauksista on arvioitu olevan sairaalahoitoa / tehohoitoa vaativia. Kuolleisuus tautiin on arvioitu olevan noin n. 2 – 3 % tartunnan saaneista. Näissä tiedoissa on edelleen epävarmuustekijöitä.
Laajempaan epidemiaan varaudutaan ja hallitus on todennut yhdessä tasavallan presidentin kanssa, että Suomessa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Tästä syystä tehdyt linjaukset koskevat mm. oppilaitosten siirtymistä etäopiskeluun, yli 70-vuotiaiden sosiaalista eristäytymistä, fyysisten kokoontumisten välttämistä, vierailukieltoja palvelukoteihin ja sairaaloihin tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta sekä etätyöskentelyn käyttöönottoa kaikkialla, jossa se on mahdollista.
Itämisajan on arvioitu olevan noin 2-12 päivää, keskimäärin noin 4 – 5 päivää. Viruksen on todettu tarttuvan ihmisestä toiseen pisara- ja kosketustartunnalla. Paras tapa suojautua miltä tahansa hengitystieinfektiolta on noudattaa hyvää käsihygieniaa.
Jos epäilet koronavirustartunnan mahdollisuutta, käy tekemässä testi osoitteessa https://www.omaolo.fi/palvelut/oirearviot/649 lisäohjeiden saamiseksi tilanteessasi.
Koronavirusnäytteiden ottamisen kriteerit (ja samalla näytteiden ottamisen kiireellisyysjärjestys):
1.Sairaalahoitoa tarvitseva hengitystieinfektio, ellei voida poissulkea kliinisen taudinkuvan ja löydösten perusteella muuta syytä hengitystieinfektiolle
2. Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon työntekijät, jos työntekijällä on akuutin hengitystieinfektion oireet (kuume, yskä ja/tai hengenahdistus) JA alla olevat kriteerit täyttyvät:
– Jos henkilökuntaan kuuluvalla on lähikontakti todettuun COVID-potilaaseen TAI hän on itse palannut ulkomaan matkalta 14 vrk:n sisällä, näyte otetaan
– Jos potilaan perheenjäsen, jolle on ilmaantunut hengitystieoireet, on palannut matkalta 14 vrk:n aikana JA henkilökuntaan kuuluvalle ilmaantuu oireita, näyte otetaan
– Jos oireet ovat vakavat, näytteet otetaan
– Jos henkilökuntaan kuluvan hengitystieoireet jatkuvat / pahenevat yli 2-3 vrk, näytteet otetaan.
3. Jos hoitolaitoksessa epäillään hengitystieinfektio-epidemiaa, eikä aiheuttaja ole selvillä, voidaan sairaanhoitopiirin infektioyksikön konsultaation perusteella ottaa näytteet 1-3 potilaasta epidemian poissulkemiseksi.
4. COVID-19-tutkimuksia voidaan tehdä epidemiologisen tilanteen ja voimavarojen salliessa potilaasta, jolla on akuutin hengitystieinfektion oireita (kuume, yskä ja/tai hengenahdistus) JA on oleskellut ulkomailla TAI ollut lähikontaktissa laboratoriovarmistetun COVID-19-tapauksen kanssa 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua
5. Lieväoireinen potilas, jos hän on merkittävästi immuunipuutteinen TAI on raskaana ja todennäköisesti synnyttää lähiviikkoina JA sairastuu hengitystieinfektion oireisiin kuten kuume/yskä/hengenahdistus
6. Infektiolääkärin harkinnan perusteella erikseen määrättävistä tapauksista
Laboratoriovarmistettu COVID-19 -tapaus asetetaan tartuntatautilain mukaiseen eristykseen 14 vrk:n ajaksi tai pidemmäksi ajaksi, mikäli kliininen taudinkuva niin vaatii. Yleensä potilaan kanssa samassa taloudessa asuvat henkilöt ovat helposti jäljitettäviä ja he ovat suuressa riskissä saada tartunta. Nämä henkilöt jäljitetään ja määrätään 14 vrk:n ajaksi karanteeniin.
Yhteydenotto terveydenhuoltoon pyydetään kaikissa tilanteissa tapahtuvaksi puhelimitse. Säkylän terveyskeskus palvelee ma klo 8-18 ja ti-pe klo 8-17 numerossa 02-8329255 (tiistaisin klo 15-17 iltavastaanotto Kepolan terveysasemalla). Tällöin voidaan arvioida kunkin tilanne yksilöllisesti ja antaa kotihoito-ohjeet tai tarpeen mukaan kutsua potilas vastaanotolle. Tilanteen muuttuessa on oltava yhteydessä terveyskeskukseen tai aukioloajan ulkopuolella Satasairaalaan tai tilanteen niin vaatiessa hätänumeroon 112. Kiireetön hoito annetaan mahdollisuuksien mukaan pääsääntöisesti puhelimitse etävastaanottona, muut vastaanotot siirtyvät epidemiakauden jälkeen pidettäväksi pois lukien raskaana olevien ja 1-vuotiaiden ja tätä nuorempien lasten suositusten mukaiset neuvolakäynnit.
Käyntien supistamisella vain välttämättömiin käynteihin pyritään ennaltaehkäisemään infektiotautien leviämistä.
Tilannetta seurataan jatkuvasti ja kunnan nettisivuilla ja facebookissa tiedotetaan ohjeistuksista niiden päivittyessä.
Alla linkki THL:n ”Ajankohtaista koronaviruksesta” –sivulle:
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta