|
|
Elinkeinojen perustana ruoka ja
sotilaat
|
Yritteliäät säkyläläiset saavat elantonsa
vahvasta teollisuudesta ja palveluelinkeinoista. Myös
maatalouden alkutuotanto ja kalastus ovat osa perinteistä
elinkeinoelämää. Työttömyysaste on poikkeuksellisen
alhainen.
Nauhamainen ydintaajama on tasokas kauppa- ja palvelukeskus,
josta löytyy päivittäistavarakauppojen lisäksi runsaasti
erikoisliikkeitä. |
 |
Vaurasta maaseutupitäjää luonnehditaan suomalaisen
elintarviketuotannon yhdeksi satoaitaksi. Tuhansien
juurikashehtaarien ohella pelloilla kasvavat pinaatit, herneet,
kurpitsat, porkkanat ja punajuuret, joita paikallinen
elintarviketeollisuus jalostaa herkuiksi suomalaisten
ruokapöytiin.
Säkylässä toimii useita
elintarviketeollisuusyrityksiä.
Lännen Tehtaat Oyj:n, Sucros
Oy:n ja
HK Ruokatalo Group Oyj:n
tuotemerkit ovat tuttuja
ympäri maata
 |
Kymmenet tuhannet nuoret ovat tutustuneet Säkylään ja
Säkylänharjun vaihteleviin maastoihin varusmiespalveluksessa
Porin Prikaatissa.
|
|
|
Porin Prikaati on
kunnan suurin työllistäjä. Tämä voimakkaasti
kehittyvä maavoimien koulutuskeskus tuottaa
vuosittain jalkaväen reserviin pari tuhatta
isänmaan puolustajaa. Läntisen
Maanpuolustusalueen valmiusyhtymässä koulutetaan
myös Suomen kansainvälisiin valmiusjoukkoihin
sijoitettavia sotilaita. |
|
Porin Prikaatilla on maamme vanhimpiin kuuluvana joukko-osastona
pitkät ja kunniakkaat perinteet. Ne ulottuvat aina vuoteen 1626,
ruotsin-vallan ja kolmikymmenvuotisen sodan aikoihin. Myös
nykyporilaiset vaalivat arvokkaita perinteitä, jotka ovat
nähtävillä kasarmialueella sijaitsevassa
Porilaismuseossa.Säkylän varuskunnassa käy vuosittain noin
10 000 vierasta,
tarkemmin tutustumassa tai ainakin sotilaskodin makoisaa
munkkikahvia maistamassa. Erityisen suosittuja ovat kaksi kertaa
vuodessa, valatilaisuuksien yhteydessä, pidettävät
omaistenpäivät.
|
 |
Yrityksiä palvelee seudullinen elinkeinoyhtiö
Rauman Seudun Kehitys Oy. |
|
|
|