Säkylä

Rakentamisen luvat

Rakennuslupa

Rakennuslupapäätökset tekee pääsääntöisesti rakennustarkastaja ja väestönsuojaa edellyttävien rakennusten lupapäätökset Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Lupapäätöksiä tehdään viikoittain viranhaltijan päättäessä luvasta.  Puutteelliset hakemukset annetaan hakijalle täydennettäväksi.

Toimenpidelupa

Toimenpidelupaa vaativat lähinnä rakennusten muutostyöt silloin kun laajuustiedot eivät muutu, rakennelmien rakentaminen ja ympäristökuvaan vaikuttavat toimenpiteet Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 62§ ja rakennusjärjestyksen mukaisesti.

Toimenpideilmoitus

Toimenpideilmoitusta vaativat lähinnä rakennusten muutostyöt silloin kun toimenpiteet on vapautettu toimenpideluvan hakemisvelvoitteesta rakennusjärjestyksessä. Toimenpideilmoitukseen ei yleensä tarvita muita kuin hankkeen sijainnin selvittämiseksi asemapiirros tai kartta varsinaisen ilmoituksen lisäksi. Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamista koskevaan toimenpideilmoitukseen on liitettävä kuitenkin pätevän suunnittelijan laatima suunnitelma. Naapurien kuuleminen on syytä suorittaa, mikäli hanke vaikuttaa naapurin oloihin.


Purkamislupa (-ilmoitus)

Purkamiseen tarvitaan purkamislupa asemakaava-alueilla, pois lukien rakennusluvan yhteydessä tapahtuva purkaminen, joka ei edellytä erillistä lupaa tai ilmoitusta.
Purkamisilmoitus tehdään asemakaava-alueen ulkopuolella tapahtuvasta purkamisesta sekä asemakaava-alueella kun kysymys on talous- ja muista vähäisistä rakennuksista.


Maisematyölupa

Maisematyölupaa edellyttävät oleelliset maisemaa muuttavat maanrakennustyöt ja puunkaadot asemakaava-alueella ellei toimenpide ole hyväksytyn rakentamisluvan mukainen. Puunkaatotyö edellyttää ympäristötarkastajan käyntiä paikalla ennen työn aloittamista, välttämättä varsinaista lupaa puunkaatoon ei tarvita mikäli on kysymys vähäisestä puunkaadosta.


Poikkeaminen ja suunnittelutarvikeratkaisu

Poikkeamislupaa edellyttää poikkeaminen lainsäädännön määräyksistä  tai asemakaavasta poikettaessa. Poikkeamisluvan saaminen oikeuttaa vasta hakemaan rakennuslupaa. Määräyksistä vähäisesti poikettaessa voidaan asia ratkaista rakennuslupakäsittelyn yhteydessä.

Suunnittelutarveratkaisu tarvitaan rakennettaessa suunnittelutarvealueelle, jotka on määritelty rakennusjärjestyksessä. Suunnittelutarvealueita ovat pääasiassa yleiskaava-alueet, yleiskaava- ja asemakaava-alueiden lievealueet, vesistöjen ranta-alueet sekä melualueet (maanteiden varret yms.). Isompi hanke kaavoittamattomalle alueelle edellyttää myös useimmiten suunnittelutarveratkaisua.

Suunnittelutarveratkaisussa ratkaistaan onko rakennusluvan myöntämiselle olemassa edellytykset vai pitääkö rakentamisen edellytykset ratkaista kaavoittamalla. Suunnittelutarvepäätökset pientalohankkeissa tekee rakennustarkastaja kaavoittajaa kuultuaan; isommissa hankkeissa rakennusluvan edellytykset ratkaisee ympäristölautakunta.